Helsingissä 3.2.2010

Puhe työtovereille

 Hyvät työtoverit.

Kiitos työtoveruudesta ja kaikista näistä mukavista ja välillä haastavistakin vuosista. Lähes 50 vuoden työrupeama toisten palveluksessa alkaa olla ohitse.

Koska en pidä varsinaisia eläkkeelle läksiäisiä virastosta, niin kirjoitan puheen.  Kirjoittaminen on minusta erittäin mieluista ja se on ollut harrastuksenani oikeastaan aina. 

Lapsuudessa pidin ruutuvihkoja päiväkirjoina, jotka äiti sittemmin heitti pesään löydettyään ne. Hän ei pitänyt siitä, että kirjoitin kodin väkivaltatilanteista ja koulukiusaamisista. Kirjoittaminen tarkoitti sitä, että väkivaltaa oli olemassa. Jos siitä ei kirjoittanut, niin sitä ei ollut silloin olemassa.

Kirjoittaminen on toisaalta edullisempi ja hyödyllisempi vaihtoehto veronmaksajille, kuin valtion kustannuksella läksiäisten viettäminen. Halpuudesta puheen ollen; jos on tehnyt pitkiä työpäiviä virastossa, kaikista pienimmällä palkalla ja jättämällä monta kertaa kellokortin leimaamatta, sekä jäämällä eläkkeelle pienimmällä mahdollisella työeläkkeellä niin katson, että siinäkin tulee veronmaksajille säästöä. Järjestämällä lähtiäisjuhlat työpaikalla ja harvojen ystävien tullessa niihin, saattaa myös heidän urakehityksensä olla vaarassa.

Hyvät työtoverit.

Tällainen kirjoittelu ei ole kuitenkaan aivan vaaratonta, koska kriittinen kirjoittelu  saattaa   ärsyttää päättäjiä. Toisaalta nähdään, että päätösten tekijöiden pitäisi nähdä asiat omaa etuaan kauemmas.

Kirjoituksestani tulee melko pitkä, koska minulla on paljon sanottavaa nuoremmille ikäluokille, jotka jatkavat työelämässä. Työt ovat muuttumassa työpaikasta riippumatta projektiluonteisimmiksi ja itsenäiseen yrittämiseen tähtäävä koulutus on silloin eduksi.

Perinteinen sihteerityö on ollut jo pitemmän aikaa murroksessa ja mielestäni trendejä tarkkailtuani sihteerintyö ei ole oikein tulevaisuuden ammatti. Pitkän työelämän hiljaisena tietona tuon myös esille seikkoja, miksei vanhassa pitäytyminen ole aina ratkaisuna paras.

Tämän kirjoituksen tapahtumat ovat olleet myös projektejani. Viranhaltijana on ollut helppoa viedä asioita eteenpäin, koska tapahtumat ovat vuosien kuluessa nivoutuneet lomittain ja ovat siten alkaneet ruokkia itse itseään. Kun olen uskaltanut, niin toisetkin ovat alkaneet nähdä asioita eri tavalla ja nähneet mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä.

Työtehtävieni historiasta nykytilanteeseen

Ensin on ministeriö, jonka alaisuudessa on virastoja. Sitten tietyllä virastolla on hallitus. Myös saattaa olla päällikkövirasto ja sitten vasta esimerkiksi tämä virasto, josta nyt on puhetta. Virastolla on myös toimitusjohtaja, jota nimitetään virastopäälliköksi. Hallitukset ja päällikkövirasto sekä puheena olevan viraston koko henkilöstö muodostavat konsensuksen, joka on toimitusjohtajan eli virastopäällikön toiminnan ohjaaja.

Arvoisat työtoverit ja kollegat.

Esittelen tässä asioita  ruohonjuuritasolta, koska tunnen ne asiat parhaiten. Saattaa olla, että ruohonjuuritarkastelu ei ole konsensuksen mieleen.

Jatkan harrastuspohjaista yrittäjätoimintaa, koska asiakaspalvelu ja myyntityö ovat minulle rakkaita harrastuksia ihan sieltä lapsuuden leikeistä asti, jolloin lauta kahden kiven välissä oli myyntitiskinä ja puiden lehdet sekä pikkukivet rahana. 

Asiakaspalvelutyö myös toisten auttajana on aina kiinnostanut, koska kasvoin siihen suuressa perheessä lapsuuskotonani. Vanhimpana tyttärenä äidin sairastellessa paljon, tein suurimman osan jokapäiväisistä askareista. Isäkään ei oikein koskaan toipunut siitä, että hän oli toiminut monissa sodissa etulinjojen pioneerina ja nähnyt niissä tehtävissään kaikkia mahdollisia iljettävyyksiä.

Minulla on muutaman kuukauden kuluttua aikaa tutustua ulkomaisiin malleihin sekä kierrätyksessä että auttamistyössä ja se tulee vaatimaan runsaasti työtä, paneutumista sekä oman toiminnan kehittämistä. Fintran ulkomaankaupan koulutus on myös tarpeellinen  hakiessani kohdemaan tulkin, agentin ym. paikallisten toimijoiden ja henkilöiden asiantuntemusta.

On muuten merkillistä mitä kaikkia taitoja sitä elämässään tarvitsee. Olen käynyt lukuisia kursseja ja kouluja mahdollisuuksieni mukaan ja kaikille on löytynyt tähän asti käyttöä.

Tulin tähän nykyiseen virastotyöpaikkaani lamakauden alkupuolella 1980-luvun lopulla.  Työhönotto oli ystävällistä ja opastukseni korrektia. Työtaitoni vähitellen kohentuessa alkoi kuitenkin ongelmia tulla toinen toisensa jälkeen. Tämä johtui pelkästään siitä, että aloin kaipaamaan työpaikalle nykyaikaisia toimistokäytäntöjä. 

Minusta tuntui siltä, että tähän virastoon oli kasautunut kaikkien siihen astisten työpaikkojeni huonot puolet ja ongelmat, sillä työpaikkana virasto oli savuinen sekä erityisen huono ilmanvaihdoltaan. Paperityöt hoidettiin kirjoituskoneilla ilman kirjoitusstandardeja, vaikka toimistoissa ja virastoissa elettiin jo yleisesti tietokoneiden aikakautta ja kirjoitusstandardit olivat asiakirjojen pohjina. Muiden työpaikkojeni toimistoissa ei myöskään tupakoitu. 

Ammatinvaihtajana minulla oli satojen tuntien pc-koulutus takana ja olin erittäin ihmeissäni vanhanaikaisista työskentelytavoista, vaikka papereiden käsittely virastossa oli mittavaa. Virastossa oli ennen minua laitettu vireille asia pc:den hankkimiseksi ja tehty aloite savuttomista työpisteistä. Asiat eivät olleet kuitenkaan edenneet mihinkään. Nämä esitykset auttoivat minua kuitenkin käsittämään, että jotain olisi tehtävä jos halusi viedä asioita eteenpäin.

Minulla oli kaksi tietä valittavana; yleneminen keinolla millä hyvänsä ja sen jälkeen uudistusten alulle laittaminen taikka pelkkä uudistusten alulle laittaminen. Valitsin viimemainitun, koska olin jo yli 40-vuotias ja koulutusta ei ollut juuri lainkaan. Toisaalta yksinhuoltajuus, mureneva terveys, tilapäisyys töissä sekä lamakauden häämötys edessäpäin hiukan arveluttivat mutta ryhdistäydyin, sillä en ollut arkalasta kotoisin. Myös viranomaisissa työskentely velvoitti veronmaksajia kohtaan.

Alussa pyysin työtovereita menemään ulos tupakalle, ettei tupakansavu leviäisi tupakoimattomien työpisteisiin. Jotkut tupakoitsijat puhalsivat savut silmilleni ja pyysivät huolehtimaan vain omista asioistani. Muutamat taas menivät sittemmin huonosti suunniteltuun tupakkahuoneeseen eli tavalliseen toimistokopperoon mutta suurin osa tupakoitsijoista polttivat edelleen työhuoneissaan.

Työsuojelupäällikkö ei ollut puheistani millänsäkään vaan kulki tupakoiden joka paikassa  levittäen savua ympäriinsä. Virastopäällikön mukaan mitään ei ollut tehtävissä, koska lakeja savuttomuudesta ei ollut. Hänen kerroksessaan ei kuitenkaan tupakoitu.

Tiedusteltuani pc-tilannetta henkilöstösihteeriltä hän ilmoitti, ettei asiaan ole määrärahoja. Määrärahoja kuitenkin löytyi lähes päivittäin joidenkin ylempien virkamiesten pitkiin lounaisiin. Heidän kuntonsa oli myös sen mukainen heidän palattuaan vihdoin työpaikalle.

Tietysti tämän tilanteen saattoi nähdä sellaisenakin, että päämäärähakuiselle korkeammalle virkamiehelle oli hyvä tehdä kilpailijat alkoholisteiksi. Myös kilpailijattaren rampauttaminen oli hyvä keino, jos tämä ei ymmärtänyt muuten lähteä halutusta virasta pois. Rampauttamista yritettiin edistää kaivamalla kolo naistenhuoneen edessä olevaan kivilattiaan. Pahaksi onneksi kilpailijatar alkoi käyttää aamutossuja niissä tiloissa ollessaan. Monet muut naiset nyrjäyttelivät kuitenkin lattiassa olevassa kolossa nilkkansa.

Tupakansavun poistamiseksi pidin ikkunoita auki niissä huoneissa, joissa ei sillä hetkellä työskennelty. Joskus saattoi olla niin kova lumipyry taikka muu myrsky että laitteet sekä asiapaperit kastuivat. Näistä asioista jouduin puhutteluun. Sain myös ankaria varoituksia olla tekemättä työaikana muuta, kuin varsinaisia töitäni.

Jatkoin tiedustelujani muiden virastojen ja laitosten käytänteistä tällaisiin ongelmiin. Kirjoittelin myös ahkerasti savuisesta ja työtavoiltaan alkeellisesta  virastostamme eri instansseihin.  Pyysin työpaikalle työsuojelusta asiantuntijoita mittaamaan savun paksuutta.

Aloitin myös niihin aikoihin kirjoitusstandardien tuomista kirjoittamiseen,  koska virastossa kirjoitettiin paperiarkki täyteen ylhäältä alas ja laidasta laitaan lähes ilman pilkkuja ja pisteitä, kappalejaoista puhumattakaan. Seuraavaksi tein aloitteita pc-koulutuksiin, koska tietokoneita alkoi olla jo jokaisella.

Virkistysaloitteet, sihteerien kokoontumisoikeudet, sillä sihteereillä ei ollut kokoontumisoikeutta ilman eri anomusta ja määräystä. Yt- ja tykytoiminnan herättäminen henkiin, koska sellaiset asiat olivat kuolleet ja kuopatut - ergonomia ym. hankkeet. Kaikista näistä asioista johtuen sain johdolta jatkuvasti ankaria varoituksia ja kirjallisia kehotuksia olla käyttämättä työaikaa ja -tarvikkeita puuhiini.

Kuitenkin innovatiivisuutta on riittänyt aina näihin päiviin asti. Keksinnöistäni ja aloitteistani täyttyisi useampi aanelonen ja tarkoituksenani on ollut pelkästään töiden helpottaminen ja työviihtyvyyden lisääminen.

Yhteisöllisyyttä pyrin myös lisäämään siten, että yksinhuoltajuudesta ja tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta leivoin muutaman kerran kuukaudessa piirakoita ja kuivia kakkuja joita toin henkilökunnan taukotilaan. Toin luettavaa, silloin tällöin kukkia ja kynttilöitä, joululiinoja ym. pientä, jotka lisäisivät viihtyisyyttä. Ostin myös makeisia ja leivonnaisia ja tietysti kahvia, jota ei siihen aikaan tarjoiltu viraston puolesta, vaan kukin osti vuorollaan paketin. Vähitellen ilahduttamisen tarkoitus tarttui muihinkin, koska huomattiin sen lisäävän positiivista henkeä työtovereiden kesken.

Aina oli kuitenkin työtovereita, jotka luulivat, että kyse oli leivontakilpailuista ja tämän seurauksena henkilökunnalle oli joskus runsaasti herkkuja tarjolla. Nykyään henkilökunnalle tarjoillaan jo melko paljon kaikkea viraston puolesta. Vieläkin on myös  työntekijöitä, jotka tuovat taukotiloihin herkkuja ilahduttamaan työtovereitaan.

Jotkut yrittävät näivettää tapaa tarjoilemalla vain tiiminsä sisällä herkkuja. Tämä on yleensä työnjohtaja joka haluaa näin lujittaa asemaansa. 

Alempien/ylempien viranhaltijoiden  työasiakokoustelut ovat myös nykyään  sellaisia, että kellokas ottaa tilaisuuden haltuunsa ja työasioihin ei oikeastaan muilla ole paljoa sanomista, vaikka kaikkihan niitä töitä yhdessä tekevät. Nämä kokoukset ovat myös muodostuneet  pääasiassa latistuskokouksiksi, koska niissä ei juuri saa töistään myönteistä palautetta. Myös rento vuorokeskustelu ja kommentoiminen puuttuu, mikä on ideoinnille ja ongelmien ratkaisuille tärkeää. Virtuaalikokouksia olisi hyvä kehittää, koska kaikki eivät kuitenkaan pääse kokouspaikalle.

Jos on vähänkin kiinnostunut johtamisesta ja itsensä kouluttamisesta kyseiseen ammattiin, niin management ja leadership käsitteet pitäisi olla tuttuja. Ilman toista ei voi menestyksekkäästi hoitaa toistakaan.

Tein aikoinani aloitteen viraston oman lehden toimittamisesta. Lehden toimittaminen nimittäin myös lisää työyhteisön yhteenkuuluvuutta ja luo edellytyksiä innovatiivisuudelle ja yksilöiden vahvuudet tulevat paremmin esille. Esitin, että lehteen runoiltaisiin, kirjoitettaisiin romantiikasta ja jännityksestä sekä ajankohtaista proosaa työ- ja muista asioista. Kaikilla pitäisi olla lehteen kirjoittamisoikeus.

Toisaalta varmasti oli hyvä, ettei lehden toimittamista aloitettu, sillä siihen kirjoittamisen olisivat viraston tapojen mukaan omineet itselleen vain muutamat sisäpiiriläiset ja näin perusajatus ei olisi vastannut tarkoitustaan.

Johto joutui näinä vuosina antamaan monia selvityksiä ministeriöihin, miksei meillä ollut ennestään nykyaikaiset työkäytännöt kunnossa. Sain tuntea kostotomenpiteiden näistä asioista nahoissani.

Tupakansavuongelmaani sain apua ministeriöstä, jossa päättäjänä oleva virkamies sanoi heillä olevan saman savuongelman. Puhelun aikana kerroin hänelle siihenastiset tietoni ongelman tutkimusten etenemisestä meillä ja siitä  miten  savuongelmat oli yritetty ratkoa eri työpaikoissa. Mainitsin myös veroviraston esimerkkivirastona savuasiassa. Toisaalta pitäisi tupakoitsijalla olla myös mahdollisuus tupakoimattomaan tilaan. Ministeriön virkamies sanoi hankkeen olevan heillä alullaan ja tämän jälkeen sitä voitaisiin jatkaa.

Tässä tilanteessa olisin tietysti voinut mainita ministeriön suuntaan siitä, minkälaisen vihan ja vainon puuhani olivat saaneet aikaan virastossamme. Päätin, ettei asialla ole kiirettä, koska voin myöhemmin kirjoittaa kaikesta. Tänä päivänä savuongelmaa ei työpaikoilla enää ole, koska savuttomuuden mahdollistaa laki.

Ankarat varoitukset ja potkut työpaikalta olivat monet vuodet uhkanani. Myös urakierto ja palkkani oli tuomittu ikuiseen routaan. Johdon taholta minusta laitettiin myös sellaisia puheita liikkeelle, että olen kovista oloista lähtöisin ja siksi ihmisenä vähän halveksittava. Myös työni virastossa on ollut pelkkiä aputöitä, koska olen rettelöitsijä eikä minulle voi uskoa vaativia  tehtäviä.

Saneluiden purku oli väistyvä työ virastossa ja toiset sihteerit kieltäytyivät sitemmin enää purkamista toimeksiantajiensa saneluita. Sain lopulta niiden ylempien viranhaltijoiden purettavat, jotka eivät halunneet tehdä sihteereiden tehtäviä. Näin ollen työmääräni kasvoi monenkertaiseksi muihin kollegoihini verrattuna. 

Viraston johto harjoitti syrjintää kohdallani aivan estoitta niin viroissa kuin palkoissakin.  Virkoja ja palkkoja jaettiin melkein aina silloin, kun olin pitkillä lomilla taikka muuten poissa. Jos pääsin hakemaan jotain paremmin palkattua virkaa, on johto aina näihin päiviin asti laittanut apulaisensa kirjoittamaan, ettei minusta siihen virkaan ole. Tietysti tämä sanottiin monisanaisesti mutta tarkoitus oli pelkästään tämä.

Huomasin myös aikanaan, että sihteeri pääsee talossa eteenpäin hiplaamalla miespuolisia johdossa olevia sekä juttelemalla näille hunajaisella/kehräävällä äänellä toiveistaan. Myös istumalla siten, että haarat olivat hiukan levällään sihdin ollessa suoraan vesirajaan, oli hyvä vaikutus päättäjiin. Puserot, joista näkyivät lävitse pitsiset rintaliivit pullottavine rintoineen,  olivat johdon mukaan ihastuttavia ja toivottavia asuja naispuolisille työntekijöille. Silloisessa sihteerikoulutuksessa oli kuitenkin painotettu asiallista pukeutumista. Sihteerien tarkoitus oli avustaa toimeksiantajiaan töissä eikä toimia houkuttimena seksityöläisten tavoin niukoissa ja paljastavissa asuissa.

Tästä tuli vielä sellainen ajatus mieleen, että virastojamme saneerattaessa ja laitettaessa alempia viranhaltijoita kilometritehtaalle oli palkansaajajärjestömme naispuolisella puheenjohtajalla ainoana neuvona, että meidän sihteereiden pitää osata myydä itseämme ja osaamistamme. Totesin siihen, että naisten osana on ollut kautta aikojen itsensä myyminen. Toisaalta itsensä myyminen on maailman vanhimpia ammatteja. 

Sihteerikollegojen toimintaa ei voi pitää huonona, koska tällainen käyttäytyminen  on ollut yksi etenemisen ehdoista miesvaltaisessa johdossa. Johto arvosti myös työtovereiden huoneiden penkomista, kielimistä, manipulointia  sekä valehtelua työtovereista. Vielä työpaikan huonoa henkeä lisäsi se, että minua puolustamaan rohjenneet saivat osansa johdon vihasta ja vainosta, sillä näiden työtovereiden eteneminen uralla tyssäsi siihen paikkaan.

Esimerkiksi sihteeriä palkattaessa, katsotaan koulutus, kokemus ja käytös sekä pukeutumisen siisteys ja asiallisuus. Myös harrastuksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Niissä saattaa olla työpaikan tehtäviä sivuavia toimintoja ja osoittaa hakijan olevan oikeasti kiinnostunut hakemastaan tehtävästä. Rekrytointilanteessa minusta ei ole mistään myynnistä kysymys, vaan osaamisesta ja kiinnostuksesta.

Suuressa maailmassa tosin tehdään siten, että työpaikkaa hakevat kiinnittävät hyvin paljon huomiota omaan ulkonäköönsä ja esteettisyyteen. Monet menevät jopa kauneusleikkaukseen voidakseen kilpailla ulkonäöllään ammatillisesti samantasoisten kanssa. Tästä pitäisi varmasti ajatella niin, että vain kauniit henkilöt voivat tulevaisuudessa tehdä lapsia, sillä heillä on suurin mahdollisuus saada kauniit jälkeläisensä työelämään.

Suosikkisihteerit karsastivat sitä, että pidin keittiön siistinä tiskaamalla astiat sekä huolehtimalla siellä järjestyksestä.

Kerran palattuani pitkältä lomalta työhön ja puuhaillessani keittiössä kahvinkeittoa huomasin astiakaapit tyhjiksi. Ällistyneenä kysyin syytä siihen sihteeriltä, joka tuli jälkeeni töihin. Hän sattui kuulumaan suosikkisihteereihin ja sanoi, että oli laittanut astiat lukolliseen pukukaappiin johtajan luvalla, koska siten ei syntyisi tiskejä. Kuuluin niihin aikoihin työsuojeluun ja karjaisin sihteerille kenraaliin äänellä, että tuoda astiat heti takaisin niille kuuluville paikoilleen. Taisin kajauttaa samalla pari voimasanaakin. Suosikkisihteeri pillahti itkuun ja lähti toimittamaan asiaa. Tästä oli seurauksena, että kyseiselle suosikkisihteerille määrättiin vartiointi, koska olin vaarallinen tapaus.

Välikohtauksesta seurasi myös, että jouduin työtovereista ja johdosta kootun raadin eteen ja siellä toimiani sai vapaasti väännellä ja käännellä sekä kertoa valheellisia ja asiayhteydestä irrallaan olevia harhauttamaan tarkoitettuja juttuja. Tietysti sain lopuksi jälleen viimeisen kirjallisen varoituksen. Tapauksesta seurasi kuitenkin jotain positiivistakin, sillä kaikkiin kerroksiin tulivat tiskikoneet.

Jouduin muutaman kerran myösvir kamieslautakunnan ruodittavaksi, koska olin arvostellut johdon tapaa jakaa töitä ja titteleitä. Johto kasasi minulle kaikki ne työt, jotka eivät kelvanneet suosikkisihteereille ja niitä oli mahdoton saada yksinäni työaikana tehdyksi. Näin työaikani venyi monta kertaa iltayölle, vaikka olin yksinhuoltaja. 

Virastossa on aikanani ollut kolme varsinaista johtajaa. Ensimmäinen oli ollut virassa iät ja ajat. Työpaikan henki oli siitä johtuen myrkyllinen ja haiseva kuten vesi pitkään seisseessä lammikossa. Virastossa useimmilla ei silloin ollut mitään käsitystä siitä, miten normaalissa työpaikassa asiat hoidetaan.

Ensimmäisen virastopäällikön siirryttyä eläkkeelle tuli päällikkövirastosta tilapäinen virastopäällikkö, jolla oli taiteellinen tausta sekä avara katse niin halutessaan. Viraston seinille ilmestyivät taulut ja umpiseiniä poistettiin, joiden tilalle tuli lasia. Joitakin työpisteitä oli myös siihen mennessä jalkautunut viereisiin liiketaloihin, koska päävirasto alkoi käydä ahtaaksi kaikille osastoille. Sain toisen virastopäällikön aikana vastuullisempia tehtäviä ilman edellä kuvattuja roistomaisia temppuja. 

Vaivihkaiset juonittelut kuitenkaan eivät hävinneet tämän johtajan aikana, koska vanhoja liehittelijöitä oli vielä paljon viroissaan.

Sitten tuli kolmas virastopäällikkö pienestä virastosta. Häntä oli neuvomassa viraston suurin manipuloija ja naistenhuoneen eteen kolonkaivaja. Ajan oloon innovatiivisesta ja mukavasta virastopäälliköstä kehittyi lopulta omien etujensa ajaja, kuten kaikki sisäpiiriläiset tässä virastossa ovat kautta aikojen olleet. Hän sai osansa hunajaisista toiveista ja mielistelyistä.

Tällä välin olimme muuttaneet uudenaikaisiin tiloihin, jossa on paljon lasia ja avaruutta.

Kaikki vanhan johdon alaisuudessa eivät oikein kotiutuneet tähän uuteen ja valoisaan virastoon. Toisaalta saattoi olla, että erään osastopäällikön siirryttyä toiseen virastoon mukana lähti hänestä pitäneet työtoverit.

Ongelmia tässä uudessa työpisteessä on ollut huomattavasti vähemmän, kuin vanhassa paikassa. Se johtuu varmasti siitä, että ongelmat ovat vain yleensä vähentyneet oikeiden asioiden tultua tilalle.

Pääkehrääjä ja kolonkaivajakin lähtivät viimein eläkkeelle. Kolonkaivaja vietti komeat läksiäiset veromaksajien rahoilla ja niihin osallistui satapäinen vierasjoukko. Tiedä häntä, vaikka olisivat läsnä olleet myös suurin osa konsensuksestakin.

Virastossa on otettu käyttöön kehityskeskustelut ja on määritelty arvot. Aloitelaatikkokin tuli vihdoin seinälle. Itselleni on pitänyt kehityskeskustelua sihteeristä esimiehekseni noussut henkilö. Suurempaa latistajaa harvoin näkee työpaikoilla. Ilmeisesti tällaisen urakehityksiin negatiivisesti suhtautuvan henkilön pitäminen palkkalistoilla on yksinoikeus vain veronmaksajien ylläpitämissä virastoissa. Hänen mieluisa päätarkoituksensa on totella työnantajansa käskyä olla millään tavoin suunnittelematta istunnoissa kenenkään uraa.

Viimeisimmässä kehityskeskusteluistunnossa en enää sanonut muutamaa sanaa enempää. Ilmoitin poistuessani istunnosta, ettei mitään valmista tule, ennen kuin on määritelty urakehitys ja palkka sen mukaan. Näistä keskusteluista virasto saa ilmeisesti korvauksen ja toivon mukaan korvausta ei makseta minun haastatteluistani, koska ne ovat tähän asti olleet alapuolella arvostelun ja viimeisistä lähdin kesken istunnon.

Tehokkaita kehityskeskusteluita ei tämän esimerkin mukaan voi varmaankaan suorittaa muuten kuin ulkoistamalla asia, sillä henkilökunnan keskenään suorittamissa kehityskeskusteluissa on mukana paljon kateutta, kaunoja, halua latistaa ja muita häiritseviä tekijöitä.

Minulle kehityskeskustelua pitänyt henkilö kuuluu niihin työntekijöihin, jotka eivät tee mitään ilman tuntuvaa korvausta. Mitään ylimääräistä ei tämän filosofian mukaan tehdä viihtyvyyden eteen, vaan laskelmat ja oma etu on koko ajan mukana. Koska teen esim. työviihtyvyyden eteen ilmaista työtä, pitää minut saada tavalla taikka toisella latistettua. Kehityskeskustelun pitäjä kerää myös merkittävät ja helposti hoidettavat tehtävät itselleen ja ystävilleen, jotta eivät olisi erotettavien joukossa ensimmäisinä.

Esimerkkinä latistamisesta mainitsen jälleen kerran taukotilan siistinä pitämisen. Sihteeristä esimieheksi edennyt kielsi minua siivoamasta monta kuukautta likaisena olleen ja haisevan jääkaapin. Heitin vahingossa roskiin joitakin päiväämättömiä ruokatarvikkeita mutta korvasin ne sitten myöhemmin asianosaisille. Esimies sai puolelleen myös osastonjohtajan, joka tuli kieltämään siivoamiset. Näin ollen taukotilassa on ollut enimmäkseen epäsiistiä ja en tee mitään järjestelläkseni paikkoja kuntoon, koska ei ole niin kutsuttua motivaatiota. Eli sihteeristä esimiehekseni edennyt sai tässä asiassa tahtonsa lävitse. 

Viraston arvot ovat jääneet epäselviksi, koska määrärahojen loputtua niistä ei ole puhuttu eikä niitä näy jokapäiväisessä toiminnoissa.

Miksi jonkin yksityisen yrityksen pitäisi keksiä jokin vempain ja lähteä sitä maailmanlaajuisesti myymällä vetämään velkaista Suomea takaisin hyvinvointivaltioon? Mitä hyötyä yritykselle on siitä, että siellä pää punaisena keksitään ja valmistetaan muille hyvinvointia, kun Suomi on täynnä kateellisia ja latistavia byrokraatteja, joiden ei tarvitse keksiä mitään.

Näin ollen olisi oikein ja kohtuullista, että ministeriöiden alaisuudessa olevien virastojen henkilökunta velvoitettaisiin yksilötasolla kukin viranhaltija esittämään uudistuksia ja parannuksia minimissään 5-10 kappaletta vuodessa ja kunkin viraston esittämään 5-10 uudistusta ja parannusta ministeriöön. Mikäli työntekijällä tai virastolla ei ole esittää juuri lainkaan aloitteita työaikojen säästämiseksi taikka työolojen kohentamiseksi niin palkka taikka määräraha tarkistettaisiin alaspäin. Näin osallistuisivat myös valtion ja miksei myös kuntien työntekijät yhteisen talouden hoitoon.

Tällainen järjestely estää myös sen, että niukkuus ei kohdistu ainoastaan ei suosittuihin työntekijöihin vaan myös sisäpiiriläisiin, jotka aina ja kaikissa olosuhteissa turvaavat oman palkkansa ja urakehityksen.

Ministeriöissä on useita virastoja alaisuudessaan. Yhden ministeriön virastot käsittelevät yleensä samojen asiakkaiden asioita, mutta virastojen sisällä on hyvinkin suuria koulutus- ja osaamiseroja johtuen ministeriön valvonnan puutteesta. Tämä kaikki tietysi heijastuu työntekijöiden urakehitykseen ja palkkaukseen.

Päällikkövirasto pystytettiin myöhempinä vuosina valvomaan ja ohjaamaan virastojamme, joita on monia Suomessa. Mielestäni päällikkövirasto asemoi itsensä norsunluutorniin mutta toisaalta he ovat kilpailemassa samoista määrärahoista, kuin alaisenaan olevat virastot. Mielikuva sisäänlämpiävästä virastosta on myös olemassa mutta toisaalta saattavat siellä olla tulossa uudet tuulet puhaltamaan.

Päällikkövirasto julkaisee lehteä, jossa on joskus hyvinkin tarkka kuvaus jonkin virkatehtävän puutteista muttei ole selvitystä siitä, miten asia voitaisiin ratkaista taikka mitä asian eteen on tehty. Pääasiassa lehti kuitenkin käsittelee päällikköviraston ylemmän viranhaltijoiden liikkeitä ja heidän etenimisiään urillaan.

Koska olemme kokonaisuutena palveluyritys ja käsittelemme veronmaksajien asioita pitäisi mielestäni asiakkaiden asiapaperit olla järjestyksessä ja hyvässä hoidossa. Vuosien kuluessa vieraillessani kutsuttuna vieraana maakuntien pikkuvirastoissa on silmiini pistänyt se, että asiapapereiden säilytys on puutteellista. Paperipinoja on pöydillä, lattioilla ja tuoleilla ja jopa käytävillä, mikä on jo paloturvallisuudenkin kannalta arveluttavaa. Minkälaisia pinoja sitten lienee kaapeissa ja laatikoissa, jää arvailujen varaan.

Työtyytyväisyyttä mitataan tämän tästä. Minusta työtyytyväisiä ovat vain henkilöt, jotka ovat edenneet urallaan useimmiten polkemalla kunnollisten ja töissään ahkerien työntekijöiden oikeuksia. Alussa mainitsemani kehräävä sihteeri kysyikin eräässä takavuosien kokouksessa, kun töitä jaettiin, että kuka ne huonot työt tekee? Hän ei varmaankaan halunnut huonoja töitä itselleen.

Melkein surkuttelen niitä työtovereita, jotka ovat ainoastaan pystyneet vaikuttamaan ikävästi urakehitykseeni ja palkkaani. He eivät kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, että olen hyvin tyytyväinen ja iloinen, kun voin lähteä eläkkeelle nykyaikaisesta ja edelleen kehittyvästä toimistosta, jonka muuttumiseen olen ollut vahvasti mukana vaikuttamassa. Tosin työilmapiiri jää vielä melko huonoksi, koska työntekijöitä on joitakin vanhan johdon ajoilta. Mutta se asia korjautuu ajan myötä, kun y-sukupolvi ottaa johdon hallintaansa.

Toisaalta olisi kaikkien kannalta edullisinta, jos ilmapiirin korjaantuminen tapahtuisi jo aikaisemmin. Kaikkien pitää oppia hallitsemaan täysitehoisesti töissään asiakokonaisuuksia ja pelkkä esim. pöytäkirjojen leimaaminen kokopäiväisesti ei tule enää kysymykseen.  

Suomalaisten kansainvälistyessä ja urbanisoituessa rahan ja uran merkitys kasvaa itseisarvona. Kaikki mikä vaarantaa urakehitystä ja ei kuulu uran tai rahan hankintaan jää auttamattomasti ilman huomiota tai saa hyvin vähän huomiota. Jos autamme kadulla makaavaa pitäisi siinä olla lehdistö ja urasta päättäjät paikalla muuten makaaja saa maata rauhassa.

Tästä mieleeni tulee kotiavustajavuosiltani 1980 -luvun alkupuolelta tapaus, jossa kohteena oli Laina -niminen asiakas. Kävin hänen taloudessaan auttamassa monet vuodet ja näin avioeron ja lasten valmistumiset ja kotoa muuttamiset sekä lastenlasten syntymiset. Laina sairastui sitten haimasyöpään ja ennuste oli huono. Kävin sairaalassa lähes päivittäin viemässä hänelle jotain ja lukemassa sekä keskustelemassa. 

Omaiset siirsivät hänet sittemmin yksityissairaalaan saamaan luontoishoitoja. Tämä pidensikin hänen elämäänsä puolisen vuotta. Myöhemmin hän joutui kuitenkin takaisin yleissairaalaan, jossa sitten menehtyi.

Omaiset pyysivät minua hakemaan Lainan tavarat sairaalasta ja siivoamaan hänen asunnostaan kaikki vaatekaapeissa olevat henkilökohtaiset vaattet pois. Hänen henkilökohtaiset pikkutavaransa ja korunsa piti laittaa laatikoihin ja luettelot mitä laatikoissa oli. Huoneisto piti saada neutraaliksi ja siistiksi remontteja varten.

Ollessani sairaalassa hakemassa Lainan tavaraluetteloa ja tavaroita kuulin jonkun miehen huutelevan käytävässä, että oli tullut hakemaan Lainan käsilaukussa olevaa lompakkoa. Menimme hoitajan kanssa katsomaan, kuka siellä huuteli. Näimme öljystä kiiltävän mustatukkaisen ja musta-asuisen miehen käytävän oven raossa. Hän tuli käytävän puolelle ja esittäytyi hautausurakoitsijaksi. Minulla oli kuitenkin Lainan tavarat ja niistä luettelo kassissani ja purjehdin ulos jättäen hoitajan selvittämään asiaa. Mieleni oli jotenkin kuohuksissa tapauksesta ja mielikuvani korpit haaskalla ei tahtonut koko päivänä hälvetä mielestä. 

Sihteerin kurkistus sihteeritulevaisuuteen

Hyvät työtoverit ja kollegat tämä on ollut pitkä puhe mutta saanen vielä kurkistaa hiukan tulevaisuuden visioihin, jotka poikkeavat ruohonjuuritarkastelusta.

Huomioitteni mukaan sihteereitä ei ole oikeastaan enää muualla, kuin valtion- ja kuntahallinnoissa. Toisaalta nuorempi ikäluokka ylemmissä viranhaltijoissa eivät enää kaipaa nöyrää saneluiden purkajaa eikä oikeastaan muutakaan assistenttia, koska tietotekniikka korvaa pitkälle apuhenkilöstön. Uusi sukupolvi on kasvanut käyttämään tietotekniikkaa eikä sihteereitä. En pysty oikein kuvittelemaan sellaista tilannetta, missä olisi 30-40 -vuotias ylempi viranhaltija ja hänellä 40-60 -vuotias sihteeri.

Suomi on jäljessä tietotekniikassa ja vieläkin virastoihin hankitaan atk-osaamista vain muutamien käyttöön. Kuitenkin atk-osaamisen trendi vahvassa kasvussa myös virastoihin siten, että kaikki työntekijät hallitsevat hyvin työssään atk:n mahdollistamat toiminnot säästäen siten paperia, aikaa ja turhia päällekkäistoimintoja.

Henkilöstön ydinosaamista lisätään virastoissa ja aputoiminnot tullaan siirtämään toimistokeskittymiin. Koneelliseen hoitoon voisi mielestäni laittaa mm. tulostettavat kymmenet tuhannet arkistopäiväkirjat, joita nyt viedään arkistoon manuaalisesti ja on hyvin hidasta sekä työaikaa runsaasti nielevää puuhaa.

Arkistointi yleensäkin kaipaisi nykyaikaistamista ja koneellistamista. Saapuvat asiakirjat ja -paperit voisi myös diaroida toimistokeskittymissä. Kukin viranhaltija voisi sitten katsoa koneiltaan, mitä hänelle on tulossa. Puhelinvaihteen, -neuvonnan ja -ohjeistukset voisi hoitaa keskittymissä. Keskittymissä ekonomit, maisterit, atk-insinöörit, -teknikot ja -tradenomit hoitaisivat kirjaukset, raportoinnin, henkilöasioinnin ja arkistoinnin.

Näin ei tarvita juuri lainkaan toimistotilaa, koska asiantuntijat voivat hoitaa  ydinosaamistaan tekniikan avulla siellä, missä se on kustannustehokkainta eli kotonaan ja matkoilla. Virastojen asiakkaat kansainvälistyvät ja viranhaltijat samoin. Virastot saavat myös suurempia alueita hoitoonsa ja näin viranhaltijoiden pitää jalkautua kauas toimipisteistään hoitamaan asioita. Toimistoissa olisi muutama eristetty yhteistyöpiste, joita tarvitsijat voivat käyttää.

Atk-osaaminen tulee siitä, että virtuaalikoulutus lisääntyy voimakkaasti ja muuttuu täsmäkoulutukseksi, jota kukin voi soveltaa töihinsä. Koulutuksia ei enää räätälöidä tarjonnan mukaan joukkokoulutuksina vaan yksilön kysynnän mukaan, sillä jokainen saa nyt yksilökoulutusta oman työnsä ohessa ja koulutus on sidottu kiinteästi töiden kehitykseen.

Tämä oli tässä hyvät työtoverit. Kiitos, että jaksoitte lukea tänne asti.

Toivon, että projektini antaa ajattelemisen aihetta. Maailma on sellainen, että yhtäällä jotkin ammatit lakkaavat olemasta ja toisaalla taas syntyy uusien osaamisten tarpeita. Itse olen ollut ikuinen opiskelija ja nuoremmat ikäluokat voivat päätyä samaan, sillä maailma ei ole koskaan valmis. 

Minulla on ollut jo pitemmän aikaa tunne, ettei suuria ikäluokkia niin vain päästetä kokonaan työelämästä. Tämä onkin hyvä ratkaisu varsinkin sellaisille ikäihmisille, jotka ovat perusterveitä ja kaipaavat rutiinitehtäviä. Minulle taas hyväntekeväisyystehtävät voisivat olla juttuni kuten ovat aina olleet. Myös pienet projektit omien bisnesteni jatkona tulisivat kysymykseen.

Tähän puheeseen on välillä tullut henkilökohtaisiakin näkemyksiä asioista mutta päätarkoitus on ollut työpaikan epäkohtien tuominen esille ja niiden vaikutus työyhteisössä. Nähdäkseni ammattimaisuus ja töiden jakautuminen kunkin vahvuuksien mukaan sekä tinkimättömyys oikeudenmukaisuudesta olisivat arvoja, joita voisi asettaa tavoitteeksi.